

Ilmastonmuutos on yksi aikamme häijyimmistä ongelmista, mutta ongelma on ratkaistavissa, ja samalla suomalainen kilpapyöräily on nostettavissa maailman huipulle. Eikä ole oikeastaan lainkaan yllättävää, että nämä asiat ovat yhdistettävissä. Pyöräily on yksi ympäristöystävällisimmistä tavoista liikkua paikasta toiseen.
​
Akilles Green Team on päättänyt nostaa isot kysymykset esiin ja ajaa niin kotimaisissa kuin kansainvälisissä kisoissa teeman "Racing For The Future" alla. Aktivoivalla ja tulevaisuuteen uskovalla asenteella haluamme olla esikuvana ja viestinviejänä. Kaikki on mahdollista ja tämäkin kisa on mahdollista voittaa.
​

SUOMEN JOHTAVA
PYÖRÄILYSEURA
MENESTYSTARINA ALKOI JO VUONNA 1911
PORVOON AJO - PYÖRÄILYN SUPERVIIKONLOPPU
Porvoon Akilles on tuottanut kymmenittäin suomalaisia huippuajajia. Akilleessa tehdään pitkäjänteistä työtä seuran nostamiseksi tuloslistojen kärkeen vuonna 2022, kun seura täyttää 120 vuotta.
Tavoitteemme on yhdistää suomalainen kilpapyöräily ja ilmastonmuutoksen vastainen taistelu.
Samalla haluamme luoda suomalaiselle huippupyöräilyllekehitysalustan nuorten pyöräilijöiden kehittämiseksi aina
ammattilaisuuteen saakka.
​
Porvoon Akilles on yksi maan vanhimmista ja perinteikkäimmistä yhä toimivista pyöräilyseuroista.
Porvoon Akilles on perustettu vuonna 1902 ja sen pyöräjaosto vuonna 1911. Akilleen kiehtovaan ja lukuisia anekdootteja sisältävään tarinaan pääset tutustumaan historiaosiossamme.
​
AKILLES GREEN TEAM 2022
​
​​
-
Jesper Lindahl
-
Juuso Klaavu
-
Janne Vallgren
-
Jari Hyttinen
-
Ukko Peltonen
-
Veeti Vainio (U23)
-
Roope Vainio (U23)
​​
​
​
8. patrik Arola (U23)
9.Antti-Jussi Juntunen
10. Jaakko Sillankorva (U23)
11. Rasmus Laitala
12. Leevi Kervinen (U23)
13. Aksel Rantanen (U23)
14. Emil Ljäs (U19)
​
Kuuluisa yhden päivän klassikko vuodesta 1926 alkaen. Porvoon Ajo muodostaa yhdessä rinnakkais-tapahtumiensa kanssa jokavuotisen pyöräilyn superviikonlopun kesäisessä Porvoossa.
Porvoon Ajo on Suomen kovin ja kansainvälisin pyöräkilpailu.
​

​
​​
15. Tatu Ahvenainen (U19)
16. Jonathan Hyttinen (U19)
17. Mikael Uuksulainen (U19)
18. lauri Kortejärvi (U17)
19.Eeli Hyttinen (U15)
20. Jonathan Ewalds
21. Olli Lappalainen
22. Jesper Lindberg
​
Joukkueenjohtaja, viestintä: Ari Långsjö
Joukkueenjohto: Mika Vainio,
Päivi Karhu,
Päävalmentaja: Kari Myyryläinen
Joukkueen lääketieteellinen neuvonantaja: LK Rasmus Laitala
Huolto: Terhi Järvikari,
Mika Vainio
Markkinointi ja viestintä: Ari Halla-aho
Tukiryhmän puheenjohtaja: Patrick Wackström, energianeuvos, toimitusjohtaja, Porvoon Energia Oy
International Coordination: Kjell Carlström, General Manager, World Tour Team Israel-Premier Tech Startup Nation
KILPAILU- JA HARJOITUSLEIRIKALENTERI 2022
Ohessa tiedossa olevat kilpailut, johon joukkueemme lähtee mukaan. Tilanne päivittyy sitä mukaa kun kilpailukalenterit julkaistaan ja kilpailuohjelma tarkentuu.
​
​
​
​
​
​
TULEVAISUUDEN AKILLES
Pyöräily suo paljon aikaa olla itsensä kanssa, keskittyä ajattelemaan ja katselemaan vaihtuvia maisemia. Pidentyvät lenkit vievät yhä kauemmas kotipiiristä, ympäröivälle maaseudulle ja maakuntiin.
​
Säännölliset kilpailut luovat jännityksen, joka kihelmöi jo päiviä ennen. Kilpailut opettavat kamppailemaan isossa joukossa tilasta ja suojasta sekä lukemaan kilpailun kulkua ja vieressä ajavia kilpakumppaneita. Valppaammat ja kokeneemmat vaanivat iskun paikkoja ja pystyvät tekemään salamannopeita päätöksiä intuitiolla ja pyöräilijän vaistolla. Onnistumiset, epäonnistumiset, jokainen kokemus opettaa ja kasvattaa kilpailijan vaistoa.
​
Ensimmäiset harjoitusleirit kotimaassa ja ulkomailla tulevat nopeasti kuvaan mukaan nuorelle ajajalle, laajentaen elämänpiiriä ja opettaen, että pyöräily on huippua lähestyttäessä joukkuelaji, jossa suuret voitot syntyvät yksilöiden lähes epäinhimillisen ponnistelun kautta, mutta joukkuetoverien tuella.
​
Jossakin vaiheessa tätä prosessia, syntyy kenties haave ja nuoren pyöräilijän unelma. Unelma yhdestä maailman kovimmasta ammatista, pyöräilijän urasta. Akilles Green Team on luonut valmiiksi tampatun polun hyvään harjoitteluun ja koviin kansainvälisiin kisoihin. Kokeneiden pyöräilyvalmentajien ja tukiryhmän resurssit auttavat suuren unelman tavoittelussa. Akilles Green Team vahvistuu ja uusiutuu nuorten pyöräilijöiden mukana.
Kutsumme mukaan sinut, joka haluat laittaa itsesi likoon ja kilpailla unelmasi ja yhteisen tulevaisuutemme puolesta. Meillä pääset tekemään työtä myös yhden ihmisen unelmaa suuremmasta asiasta, kestävän ilmaston puolesta. Juuri sinä voit olla Akilleen tulevaisuus. Ota yhteyttä, niin jutellaan lisää.
​
​
​
​
​
I
