Tavoitteeni on tehdä Akilles Green Teamistä yhdessä tiimimme kanssa Suomen paras joukkue, tiimi, joka tekee kestävällä arvopohjalla ja esimerkillään töitä ilmaston muutosta vastaan ja saa aktivoitua suuren joukon yrityksiä ja niiden henkilökuntaa mukaan ajamaan kanssamme ilmaston puolesta. Haluan kehittää joukkueemme resursseja niin, että saamme luotua nuorille pyöräilylahjakkuuksille väylän pyöräilijäunelmiensa toteuttamiseen, mestaruuksiin ja ammattilaisuuteen. Mikään ei tuota minulle niin paljon iloa kuin nähdä meidän nuorten lahjakkuuksien kehittyvän kohti omia unelmiaan. 

 

Olen 62-vuotias joukkueenjohtaja ja Porvoon Akilleen pyöräjaoston puheenjohtaja. Puheenjohtajana olen nyt kahdeksatta vuotta. Näistä vuosista Jussi Kuha hoiti käytännössä yhden vakavan sairauteni aikana. Kiitos Jussille. Päivätyökseni autan seudun yrityksiä kasvamaan paikallisessa kehitysyhtiössä Posintra Oy:ssa.

​

Minulla on kaikkiaan yli 25 vuoden kokemus ICT-alan johtotehtävistä liiketoiminnan, markkinoinnin, strategian ja asiakkuuksien johtamisesta. Pari vuotta sitten sairastuin hyvin vakavasti, mutta kiitos suomalaisen terveydenhoidon ja korkeimpien voimien, olen hyvää vauhtia tervehtymässä. Tuo kokemus vaikutti paljon siihen, mitä ajattelen elämästä. Päällimmäisenä on kiitollisuus jokaisesta päivästä.

​

Perheeseeni kuuluu upea vaimoni Sara Ray ja mahtavat lapset, tuore ylioppilas Fanny ja lukiolainen Roy, niin ja kaksi koiraa. 

 

Lapsuuden perheeni asui Seinäjoella. Isäni täti ja hänen serkkunsa asuivat Porvoon Tarkkisissa. Vietimme usein kesäpäiviä Porvoossa ja kävimme Kråkössä uimassa. Isäni oli urheilumies, hän harrasti urheilua, pikajuoksua ja pelaasi pesäpalloa, jalkapalloa ja lentopalloa. Kiinnostus urheiluun alkoi jo siis pikkupojasta alkaen. Katsoin aina urheiluruudun sunnuntaisin alusta loppuun. Näin opin jo silloin tuntemaan porvoolaisen pyöräilyn, Harry Hannuksen ja Wackströmit. Heistä tuli minun urheilusankareitani, johon kuuluivat myös Seinäjoen Maila-Jussien pelaajat niin pesä- kuin lentopallossakin. Omaksi lajikseni valikoitui lentopallo. Lyhyyteni korvasin kovalla ponnistusvoimalla. Kuitenkin hyppy 15-vuotiaista suoraan edustusjoukkueen rinkiin tuntui liian suurelta. Lentopalloa pelasin vielä opiskelemaan mentyäni Helsingin Yliopiston urheiluseurassa. Polvet menivät rikki ja tämäkin rakkaaksi muodostunut laji oli pakko lopettaa kolmikymppisenä. Seurasi 15 vuoden jakso, joka vei töissä vastuullisiin johtotehtäviin. Työpäivät olivat pitkiä, ja treenaaminen jäi kävelyretkiä ja erävaelluksia lukuun ottamatta pois. Kupu kasvoi. Käänne tapahtui 47-vuotiaana, jolloin aloin harrastaa sauvakävely- ja pyöräilylenkkejä. Pyörät vaihtuivat hybridistä maantiepyörään ja lenkit pitenivät.

 

 

Maantiepyöräilyuraa minulla ei ole, lukuun ottamatta teini-iän lenkkejä ensimmäisellä maantiepyörälläni, joka oli venäläinen Sputnik. Ei se ollut kovin häävi pyörä, mutta ajoi asiansa. Myöhemmin ostin Nopsa-retkipyörän, jossa oli hieno Sachs Commander kappavaihde, sillä tuli retkeiltyä Ruotsin Höga Kustenilla aina  Åreen asti. Vuosien jälkeen Porvoossa hybridipyörä vaihtui 2000-luvun alussa Spessuun ja S-Worksiin, jolla on ajettu paljon omia kuntolenkkejä. Myöhemmin Akilles Road Academyn vetäjänä sain paljon mahtavaa lenkkiseuraa. Alle viisikymppisestä olen ajanut muutaman tuhannen kilometriä vuodessa omaksi ja yleiskuntoni iloksi. Hyvä yleiskunto auttoi selviytymään myös erittäin raskaista hoidoista. Harjoitteluun sairaudet tekivät kahden vuoden tauon. Nyt olen jälleen päässyt taas pyörän selkään.

                  

Akilleen Tempomestaruus-kisoissa M40-sarjan kakkossija vuonna 2011 on pyöräilyurani huippu. Annoin vähän tasoitusta yli 50-kymppisenä. Seurauksena oli kutsu seuran päättäjäisiin, ilmainen olut ja hauska pyöräseura vaihtui saman illan aikana hallitusvastuuseen ja vuonna 2013 puheenjohtajaksi kehittämään seuraa. Ilmaisia oluita ei ole. Tämä on ollut pääosin hienoa aikaa, nyt kaikki on muuttumassa seurassa vielä entistäkin jännittävämmäksi, kun haluamme nousta Suomen ykkösseuraksi.