top of page
Jari_Hyttinen_studiolindell.jpg
JARI HYTTINEN

Jari Hyttinen                
23.11.1976
Kasvatustieteiden maisteri
Ammattivalmentaja
Jalkapallovalmennuksen UEFA Pro-lisenssi


Tavoitteeni
Elämäntapaurheilijana etsiä omia rajoja kestävyysurheilun parissa. Oppia ja kehittyä joka päivä. Kyetä täysipainoisesti osallistumaan ELITE-luokan kilpailuihin. Tiukat mutkat ja alamäet rajoittavat kisoja, joihin kannattaa omalla osaamisella osallistua.     

Kuka olen
45-vuotias ruotsin kielen lehtori Porvoosta. Joukkueurheilun parissa monissa eri tehtävissä toiminut valmentaja. Urheiluhullu. 

Mistä kaikki alkoi

Maantiepyöräily ollut osa omaa varsinaista urheilulajiani (Jääpallo) tukevaa harjoittelua vuodesta 1991 asti. Ensimmäisen kisan ajoin kuitenkin vasta kesällä 2016. Systemaattinen lajiin panostaminen alkoi polven eturistisideleikkauksen jälkeen keväällä 2017. Ikätoveri (juniorivuosina pelikaveri) Kjell Carlströmin uran seuraaminen sekä lapsena katsojana koetut perinteiset Porvoon Ajot tekivät minusta vuosien saatossa pyöräilyfanin. 

Urani maantiepyöräilyssä
   
Ensimmäisen kisani ajoin heinäkuussa 2016. Lisenssin lunastin ensimmäisen kerran kesällä 2017 kun kuntoutuminen polvileikkauksesta oli edennyt tarpeeksi pitkälle. Kilpaillut sen jälkeen ahkerasti eri luokissa. Harjoittelen muiden velvollisuuksien asettamien rajoitusten mukaisesti 12-22 tuntia viikossa toimien itse itseni valmentajana. 


Parhaat saavutukseni
   
   2018     Siuntion Ajot, 3. KAT 2
   
   2019    Forssan Suvi-ilta, 1. Master 1

    2019-2021    Elite-luokan kilpailut

    2010    MM-pronssi (jääpallo)

    2011    Suomen mestari (jääpallo)

    2013    Suomen mestari (jääpallo, pelaajavalmentaja)

    2020    Suomen mestari (jääpallo, päävalmentaja)

    2021    Suomen mestari (jääpallo, päävalmentaja)

    1996-2007     Yhteensä 7 vuotta Ruotsissa (jääpallo)

    2013, 2014    Suomen mestari (jalkapallo, fysiikkavalmentaja) 
   
    

bottom of page