RAUL HELLBERG

Raul Edward Hellberg (15. joulukuuta 1900 Porvoo – 30. lokakuuta 1985 Porvoo)[ oli suomalainen kilpapyöräilijä ja liikemies.

 

Hän voitti kahdesti maantieajon Pohjoismaiden mestaruuden. 

Hellberg voitti yhteensä 24 Suomen mestaruutta, joista ensimmäiset vuonna 1923 maantiematkoissa 10, 30 ja 60 kilometriä. 1920-luvun lopulla ja 1930-luvulla hän oli Suomen ja Pohjoismaiden kilpapyöräilijöiden ehdotonta huippua. Amsterdamin olympialaisissa 1928 hän sijoittui maantieajossa kymmenenneksi. 

 

Kilpailumenestys auttoi Hellbergiä nousemaan aikanaan Suomen merkittävimmäksi pyöräilyvaikuttajaksi liikemiehenä, välinekehittelijänä ja järjestömiehenä. Hellberg menestyi urheiluvälinealan liikemiehenä. Hänen perustamansa Raul Hellberg Oy toimi pitkään maahantuojana ja tukkukauppana. Hellbergille 

myönnettiin vuonna 1964 kauppaneuvoksen arvonimi.

Hellberg oli urheilun järjestövaikuttaja, kirjoitti pyöräilystä ja kehitti välineitä.

Hellbergin vanhemmat olivat mekaanikko Edward Hellberg ja Emma Lahtinen, sisar oli kauppaneuvos Rakel Wihuri (o.s. Hellberg), veli kauppaneuvos Rudolf Hellberg, joka toimi ensin Raul Hellberg Oy:ssa ja sitten Wihuri-Yhtymässä.

Hellberg opetteli ajamaan pyörällä seitsemänvuotiaana ja 14-vuotiaana hän aloitti kilpakokeilut. Vasta 20-vuotisena hän antautui kilpapyöräilyn lumoihin ja harjoitteli lajiaan soveltamalla Paavo Nurmen valmennusmenetelmiä.

 

"KESTÄVYYSHARJOITTELULLA oli keskeinen osuus, mutta ohjelmaan kuuluivat myös ajotaidon ja -valppauden kohentaminen, kirikyvyn ylläpito, kilpailutaktiikan tutkiminen ja pyörävaurioiden nopea korjaaminen", Heikki Klemola kirjoittaa.

 

Hellberg muisteli vanhoilla päivillään, että hän ajoi 1920-luvulla joka päivä kesät ja talvet reitin Porvoosta Helsinkiin ja takaisin eli kuutisenkymmentä kilometriä kumpaankin suuntaan.

 

Hellbergin kehitys oli nopea. Hän voitti 1923 Suomen mestaruuskilpailuissa 10, 30 ja 60 kilometrin maantiematkat. Hän alkoi esiintyä kärkisijoilla myös pohjoismaisissa kilpailuissa, mutta ei osallistunut Pariisin olympiakisoihin 1924.

 

HELLBERGIN LOISTOKAUSI alkoi vuodesta 1927. Hän oli Suomen selvä ykkönen, ja pohjoismaisissa mestaruuskilpailuissakin jo toinen kansainvälisesti tunnetun tanskalaisen olympiavoittajan ja maailmanmestarin Henry Hansenin jälkeen.

 

Tavoitellun Pohjoismaiden mestaruuden Hellberg saavutti 1930 Kööpenhaminassa 150 kilometrin matkalla. Hän voitti Hanseninkin kuudella minuutilla. Samana vuonna Hellberg oli ylivoimainen Oslo-Tukholma-etappikilpailussa, jossa hän voitti viidestä etapista vakuuttavasti neljä.

 

TOISEN KERRAN Hellbergistä tuli Pohjoismaiden mestari 1932, jolloin hän voitti 182 kilometrin matkalla. Kaikkiaan Hellberg saavutti 24 Suomen mestaruutta. Hänen nimissään oli niin ikään 24 Suomen ennätystä, joista osa säilyi aina 1940-luvulle saakka. Hänen 1929 ajamansa 12 tunnin ajon tulos 372 kilometriä oli aikanaan maailmanennätys.

 

"Kuvaavaa Hellbergin alkumenestykselle liikemiehenä oli, että hänen voittamassaan ensimmäisessä Porvoon ajossa 1926 kaikki parhaat ajoivat Automoto-pyörällä, jota hän myi ainoana suomalaisyrittäjänä", Klemola kirjoittaa.

 

Urheiluvälinealan liikemiehenä Hellberg menestyi hyvin. Hänelle myönnettiin 1964 kauppaneuvoksen arvo. Liikemieslahjakkuus ei ollut pelkkää sattumaa, sillä myös neljä nuorempaa sisarusta menestyivät hyvin liike-elämässä.

 

Raul Hellbergin raitti tuli Helsinkiin 1997.

kuvagalleria_borgaloppet1924_edited_edit
IMG_3107.jpeg

Nuorelle pyöräilijälle:

"Nuorelle pyöräilijälle - ja juuri hänelle - sattuu ja aina on sattunut alkuaikoina kosolti vastoinkäymisiä. Näin tapahtuu aivan varmasti. Älkööt nämä hänen urheilu-uransa ´mustat päivät´ kuitenkaan häntä säikyttäkö. Hänen tulee edelleen jatkaa siitä, mihin on lopettanut. Hän ei saa lannistua. Jos hänen niin käy. ei hän ole sitä oikeaa pyöräilijäainesta, josta kovien ja pitkäaikaisten, sitkeiden harjoittelujen jälkeen muokkautuu suurpyöräilijä. Vasta kerran toisensa jälkeen petyttyään, saatuaan kerran toisensa jälkeen maistaa epäonnistumisen katkerasta kalkista hän oppii ymmärtämään harjoittelun, elämäntapojen ja koeteltujen neuvojen suuren merkityksen. Vasta silloin hänestä alkaa kehittyä pyöräilijän alku, mies, josta sitten, kun vielä on kulunut aikaa, tulee ensin tekijämies ja - aikaa myöten myöhemmin - mahdollisesti huippumies alallaan"

Raul Hellberg, Pyöräily. Porvoo 1937.

HARRY HANNUS
IMG_0372.jpeg

 

En liten by med knappa 100 invånare i östra Borgå har fostrat många av Finlands genom tiderna främsta cyklister. Den största av dem är Harry Hannus, som lekte med de inhemska konkurrenterna, cyklade i fyra OS och kunde ha ställt till med en dunderskräll i stekheta Venezuela.

Harry Hannus finns med i Yle Sportens rankning över Svenskfinlands 50 största idrottshjältar genom tiderna.

Landsväg 1571 slingrar sig genom skog och åkerlandskap österut från Borgå centrum. Terrängen är småkuperad med några branta stigningar. 10 kilometer från centrum, när åkerlandskapet tar över vid Sannäs gårds marker, börjar man närma sig den lilla mytomspunna byn.

En 200 meter lång raka öppnar sig, bland ortsbor kallad "Renum-raakån". Här stiger man in i det som länge var cyklingens centrum i Finland, Renum by. 

Efter raksträckan är byn egentligen bara en mängd skarpa svängar. "Raakån" är den enda raka vägsträckan som finns på vägen genom byn. 

Efter den första skarpa svängen bor Finlands mest framgångsrika herrcyklist genom tiderna, Harry Hannus. Hannus, som har över 40 FM-guld i prisskåpet, deltog under karriären i fyra OS och åtta VM. 

I VM 1977 var han nära att ställa till med alla tiders blåvita cykelbragd.

"Pedaltramparna" i Akilles

 

Cyklingen i Borgå kom igång kring 1910-talet, först som Borgå Velocipedklubb. Verksamheten togs senare över av Akilles som grundats 1902. Cyklisterna gick under sektionen “pedaltrampare” i föreningen. 

Akillescyklister hade redan skördat en del framgång fram till inbördeskriget 1918, men det var först på 1920-talet som Borgåcyklingen tog fart ordentligt.

Raul Hellberg var den som banade vägen för Akillescyklingens kommande framgångar. Hellberg själv knep 24 FM-guld under åren 1921–1934 och kom tia vid OS i Amsterdam 1928. 

På Hellbergs initiativ arrangerades Borgåloppet för första gången 1926. Tävlingen har blivit en institution inom finländsk cykling.

Renum förs in på världskartan

Efter Raul Hellbergs era förde bland andra Albin Andersson, Karl-Erik Blomfelt, Helmer Munther, Nils Henriksson och Thorvald Högström Akillescyklingens traditioner vidare.

I början av 1950-talet framträdde sedan en ny lovande förmåga, Ole Wackström. Han kom att bli den första av raden idrottare som gjort Renum känt i cykelkretsar vida omkring. 

Ole Wackström cyklade i två olympiska spel (1968 och 1972) och fyra VM. Han fungerade också såväl under som efter karriären som tränare för ett flertal Borgåcyklister, bland dem sönerna Patrick och Sixten Wackström, samt framför allt byns kommande stornamn Harry Hannus.

I OS 1980 skulle Renumgänget komma att stå för en otrolig bedrift.

Ole fixade fram cyklarna

Som liten grabb i början av 1950-talet var det skidåkning som stod högst i kurs för Harry Hannus och de övrig barnen i Renum. Men efterhand att Ole Wackström skördade framgångar började också cykling intressera. 

Det var ändå först då Ole lyckades skaffa tre tävlingscyklar åt killarna som cykelflugan bet på allvar.

 

Eniten kiinnityksiä Hellracer-pokaalissa on Porvoon Akilleen suurella pyöräilysankarilla Harry Hannuksella, voittoja on kaikkiaan peräti yhdeksän. Kilpailun perustajalla Akilleen Raul Hellbergillä kiinnityksiä on seitsemän.

Så gott som oslagbar i Finland

Under karriären som sträckte sig fram till 1984 vann Harry Hannus ofattbara 45 FM-guld. Mängden på de övriga FM-medaljerna kommer han inte ens ihåg. Under hela 70-talet var han så gott som oslagbar i hemlandet.

Förutom FM-gulden vann han det klassiska Borgåloppet nio gånger under ett tidsspann på tolv år räknat från öppningssegern 1972. Ingen klarade av att utmana honom.

– Jag hade inget motstånd i Finland under många år. Jag kunde hålla så hög fart hela loppet att de övriga inte hade en chans. Det gick till och med så långt att de övriga inte ens vågade försöka. I tävlingar hängde de bara på mig och hjälpte inte till att dra överhuvudtaget.

 

Hannus har inte gjort sig känd genom långa utförliga svar och analyser efter tävlingar, men när det kommer till att berätta anekdoter tänder han till. Det visar sig att det finns en hel del historier på lager.

Till exempel från de gånger han tröttnade på att det alltid var han som fick dra från start till mål i nationella tävlingar. Hur han än försökte få någon annan upp och hjälpa, så bromsade alla bara in och lade sig bakom hans hjul.

– De följde med precis allt jag gjorde. Då blev jag så arg att jag svängde av från banan och åkte till startområdet. Flera följde efter utan att blinka. Först då jag stannade vid omklädningsrummet förstod de att jag lurat dem.

Berättelserna tar inte slut där.

Under ytterligare ett lopp där Hannus fick sköta jobbet ensam ryckte han kraftigt i ett tidigt skede och drog ifrån förföljarna. Efter en brant kurva svängde han av på en sidoväg och lät klungan rulla förbi. Sedan tog han upp jakten på nytt.

– När jag sedan kom ikapp igen ropade jag "hörni ni är ett varv efter!". Sedan cyklade jag förbi pojkarna igen och körde överlägset hem segern.

Så överlägsen var Harry Hannus.

Alltid ensam

Framgångarna nationellt öppnade också dörren till internationella tävlingar. VM-debuten kom 1970 och följande år tog redan han en meriterande tolfte plats i linjeloppet. I lagtempo slutade Finland tionde. I laget ingick förutom Hannus även tränaren Ole Wackström.

Under följande VM-tävlingar började Hannus få sällskap av flera Renumcyklister, då Oles söner Patrick och Sixten Wackström nådde seniornivå. 

I VM i Spanien 1973 visade Harry Hannus att han hör till de bästa även internationellt genom att komma sexa i linjeloppet. Detta efter urstark ensamåkning mot lagen från världens toppnationer.

– Jag fick alltid köra ensam. Även om det var övriga finländare med i loppen så klarade de inte av att hjälpa mig. Det gick helt enkelt för fort för dom. Jag fick klara mig ensam och det är inte det lättaste att kämpa mot lag på sex personer där alla jobbar mot dig.

Det var lite av en paradox för Hannus att vara överlägsen i Finland. Med ett starkt lag bakom sig hade resultaten i VM kunnat se helt annorlunda ut.

Kunde ha vunnit VM-guld

Inför VM 1977 var Harry Hannus i strålande form. VM gick i Venezuela och förväntades bli en av de grymmaste på länge med tung bana och olidlig hetta. 

Men för Hannus var det något som passade utmärkt.

– Jag har aldrig haft problem med värme. Tvärtom trivs jag då det är hett. Att tävla i kyla passade inte mig överhuvudtaget.

Nu tänder han till igen och bjuder på en ny anekdot. Den här gången handlar det om de tidiga vårtävlingarna som kördes i Sverige på 1970-talet.

– Ibland gick det till så att snöplogen körde före och vi efter. Det var så kallt att man skakade genom hela loppet. Mina muskler klarade inte av kyla och efter loppet fick man ofta lyfta mig av cykeln då jag var så stelfrusen.

Venezuela bjöd däremot på hetta och fukt, samt en tung bana med flera ordentliga stigningar. Inte heller den här gången hade Hannus hjälp av sina lagkamrater. De hamnade stiga av banan när energin tog slut. Men Hannus orkade.

En utbrytargrupp på tre åkare låg i täten när loppet närmade sig sitt slut. Hannus hade missat chansen att följa med när rymlingarna stack, men hade nu krafter kvar och tog upp jakten.

I den sista stigningen närmade han sig trion och hade dem inom synhåll. Mållinjen kom ändå emot för snabbt och Hannus fick nöja sig med en fjärde plats – bara sex sekunder från en VM-medalj. 

– Nu i efterhand grämer det att jag inte lyckades hänga på. Jag var väl lite trött just då det skulle ha gällt att komma med i utbrytningen. Uppförsbacken på slutet skulle ha passat mig perfekt i en slutspurt. Jag skulle ha haft chans att vinna.

Patrick Wackström som hamnade bryta loppet är av samma åsikt.

– Han var den starkaste åkaren den dagen. Han borde ha vunnit. Han var i så grym form och tålde värmen. Om han hade kommit med i utbrytningen hade han garanterat åkt ifrån, tror Wackström.

En mäktig insats – utan belöning i form av medalj. 

Trots besvikelsen är Hannus fjärde plats fortfarande den bästa finländska VM-placeringen bland herrar på seniornivå.

Renum-lag på sjunde plats i OS

Fullträffen uteblev också i olympiska sammanhang. Hannus deltog i fyra OS och den bästa placeringen blev en tolfte plats i OS i Moskva 1980. I sig en fin placering – men Hannus förväntningar var högre. 

Vurpor, punkteringar och kollisioner spolierade möjligheterna till de efterlängtade topplaceringarna.

– Det var mycket otur. Till exempel i München 1972 hamnade jag avbryta nästan genast efter start då jag åkte omkull och cykeln gick sönder. Framhjulet böjdes som en åtta och bakväxeln kroknade. Det var bara att ge upp.

Enda OS han kan vara genuint belåten med är Moskva, där han förutom tolfteplatsen i linjeloppet var med i Finlands lag som slutade sjua i lagtempo.

– Det kan man vara riktigt nöjd med. Det var ju ett riktigt Renumlag där.

Sannerligen. 

Laget bestod nämligen förutom Hannus av bröderna Wackström, Patrick och Sixten. Den lilla Borgåbyns trio var alltså häpnadsväckande sjunde i OS! Och tränare på plats? Givetvis Ole Wackström.

Efter OS i Los Angeles 1984 lade Hannus cykeln på hyllan – för andra gången. Han slutade redan efter Moskva men Finlands cykelförbund fick honom övertalad att fortsätta. Den här gången var det slut på riktigt.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ångrar att inte nappade på proffskarriären

Vinden blåser kall då Harry Hannus stegar över gården fram till garaget där han förvarar sin cykel. 

Cykeln är grå med en stålram som är uppdaterad med nya komponenter. Att plocka ihop och serva cyklar kan Harry. 

– Det här är den jag åker omkring med nuförtiden. Jag har plockat ihop den av lite överblivna gamla delar. Mina gamla tävlingscyklar har jag inte kvar mera. Den här duger bra, säger Hannus som hade en egen cykelaffär i Borgå i 30 år.

Nu har han tid att titta tillbaka på karriären. Smått överraskande för en seger i de nordiska mästerskapen med sig de allra varmaste minnena.

– Visst var det stort att vara med i OS och VM men det är segrar som räknas, och det är segern i NM 1974 jag minns bäst och uppskattar högst, säger Hannus.

– Det var ett hårt lopp där Sven-Åke Nilsson kom loss och jag fick ensam köra fast honom. Jag hann ikapp lite före sista kilometern, och 200 meter före mål satsade jag allt och vann i spurten. Det var fint.

Nilsson hade tidigare samma år vunnit VM-guld i lagtempo och var på väg ut i proffsvärlden där han senare tog flera värdefulla segrar. 

Hannus förblev amatör hela karriären. Han tog aldrig steget in i proffscyklingen.

– Det är något jag lite ångrar i dag, att jag inte tog chansen då den erbjöds redan 1975. Det hade varit roligt att se hur långt man hade nått i den världen, säger han nu.

– Jag hade just bildat familj och byggt hus så det kändes inte rätt. Det var dessutom andra tider då och det rörde sig inte så stora pengar inom proffscykling som nu.

Långt över ett FM-guld per invånare

Bilarna susar förbi på andra sidan granhäcken som skyddar gården från insyn. Efter en kilometer har bilarna kört igenom Renum – cyklisternas by. 

Men hur många FM-guld har byn egentligen? En titt i Akilles föreningshistorik ger svaret.

  • Harry och sönerna Mathias och Michael Hannus: 57

  • Ole och sönerna Patrick och Sixten Wackström: 88

  • Yngve Tallsten på 1960 och 70-talet: 3

  • Byns senaste stora profil Kjell Carlström: 11

Tillsammans ofattbara 159 FM-guld i en by med knappa 100 invånare.

– Nå jo, nog har det väl blivit lite framgång, säger Hannus anspråkslöst och ställer cykeln tillbaka i garaget.

REDAKTÖREN MAGNUS EKLÖV, Yle Sport, HELSINGFORS

Harry Hannus kommer in på placering 33 i Yle Sportens rankning över Svenskfinlands 50 största idrottshjältar genom tiderna.

Källor: Hans & Stig Andersson: Akilles femtioårshistorik (1952), Stig Andersson: Borgå Akilles 90 år (1992).

IMG_3079.jpeg
IMG_3078.jpeg
IMG_3075.jpeg
95277792_2960214550688972_51705913367215
IMG_3077.jpeg
IMG_3076.jpeg
IMG_3091.jpeg
IMG_3092_edited.jpg
OLE WACKSTRÖM

Isäni Ole

 

Isäni Olen ura oli monessa mielessä luonnollista jatkoa Porvoon vuosikymmeniä jatkuneelle pyöräilyperinteelle, joka sai alkunsa jo 1920-luvulla, kun Raul Hellberg vei Porvoon Suomen ja Pohjoismaiden pyöräilykartalle. Albin Andersson oli isäni suuri idoli, olihan hän pyöräilypiirien suuri nimi Porvoossa sotien jälkeen. Sodassa Albin menetti toisen kätensä. Isä oli uskollinen Porvoon Akilleelle koko ikänsä, ja hänestä tuli yhdistyksen kunniajäsen.

 

Isälläni oli kuusi sisarusta, ja hän varttui Bosgårdissa, noin 10 kilometriä Porvoosta itään. Urheilu astui varhain kuvaan. Lempiharrastuksia olivat hiihtäminen talvella ja pyöräily kesällä. Pyöräily aloitettiin Sannaisten nuorisoseuran toimesta. Birger Fransman oli sen alkuunpanija. Vuonna 1949 isäni sai 17-vuotiaana tätinsä Ailin avustuksella kerättyä riittävästi rahaa omaan ensimmäiseen oikeaan kilpapyöräänsä, eikä mennyt pitkään, kun tulosta alkoi syntyä. 

 

Pyöräilyurallaan Ole keräsi monen monta voittoa ja teki useita huipputuloksia. Uran pituudesta ja menestyksestä kertoo, että hän voitti viimeisen SM-mitalinsa 43-vuotiaana vuonna 1975. Silloin hän voitti Akilleen väreissä hopeaa 100 kilometrillä. Yksilökilpailuissa Ole voitti 13 SM-kultaa, ja joukkuekullat mukaan lukien kirkkaimpia mitaleita kertyi yhteensä 29 kappaletta vuosina 1955-75. SM-mitalien kokonaismäärä oli peräti 59, joista 32 yksilökilpailuista, mikä kertoo omaa tarinaansa isäni Olen merkityksestä Suomen pyöräilyhistoriassa. Näiden lisäksi Ole voitti 46 Svenska Finlands Idrottsförbundin (SFI) mestaruutta.

 

Lyhyt vilkaisu Olen kansainväliseen uraan on myös paikallaan. Hän edusti Suomea Meksikon olympialaisissa 1968 ja Münchenin kisoissa 1972. Hän osallistui neljästi MM-kisoihin ja Pohjoismaiden mestaruuskisoihin 10 kertaa. Arvokisojen lisäksi Ole ylsi useaan kärkisijoitukseen ulkomaisissa kisoissa, ja hän tehtaili useita Suomen ennätyksiä radalla. 

 

Kaikesta menestyksestä huolimatta yksi voitto oli Olen mielestä ylitse muiden. Se oli Porvoon ajojen voitto 26. toukokuuta 1968. Voittaminen hurraavan kotiyleisön edessä Porvoon urheilukentällä oli parasta ikinä, eikä tuo tunne ikinä kaikonnut Olen mielestä. Aktiivikautensa jälkeen Ole valmensi olympiapyöräilijöitämme, mm. Moskovan kisoihin 1980 ja Los Angelesin kisoihin 1984. 

 

Mainittakoon vielä, että alkuperäiseen Wackströmien klaaniin kuuluivat myös Olen veljet Erik ja Bror, jotka molemmat ylsivät mitalisijoille SM-tasolla.

 

Minun pyöräilykiinnostukseni heräsi kesän 1967 paikkeilla. Isäni Ole osallistui pyöräilyn MM-kisoihin Hollannissa ja toi tuliaisiksi Peugeotin t-paidan, samanlaisen jota ammattitallin ajajat käyttivät. Siitä alkaen käytin paitaa ahkerasti. Vuonna 1968 minä pyysin kilpapyörää ja jo seuraavana päivänä minulla olikin käytetty Crescent pyöräilyjaoston ylijäämävarastosta. Ellen väärin muista, veljeni Sixten sai Monarkin käyttöönsä vain vähän myöhemmin.

 

Vuonna 1973 minä aloitin harjoittelun isäni ja naapurimme, Yngve Tallstenin kanssa. Me kiersimme niin sanottua Ilolan kierrosta eli Sannainen-Porvoo-Ilola-Sannainen. Me kiersimme yhden, kaksi tai kolme kierrosta, ja se oli pyöräkouluni sinä kesänä. Syksyllä minä voitin ensimmäisen SM-kultani Kälviällä 20 km aika-ajossa luokassa M15. 

 

Olen harjoittelulenkit Harry Hannuksen kanssa säässä kuin säässä ovat legendaarisia. Hän toimi myös monta vuotta SFI:n pyöräilyjaoston valmentajana. Olella oli niinikään useita ”opetuslapsia”, joille hän jakoi laajaa kokemustaan ja suurta osaamistaan urheilun saralla.

 

Olen oppipojat ovat erittäin kiitollisia siitä, että Akilleen pyöräilyjaosto kunnioittaa Ole Rafael Wackströmin muistoa järjestämällä muistoajon.

 

Kunnioittaen, Olen poika Patrick Wackström

Porvoon vetrein velo Ole Wackström

 

Kun ensi kertaa tapasimme vuosituhannen alulla Porvoon torilla, niin Ole Wackström piteli pyssyä kädessään. Ei minua varten vaan lähettääkseen Porvoon ajon polkijat matkaan: pam, pam !

 

Puoli vuosisataa aiemmin starttipistooli lähetti nuorukaisen kiertämään Porvoota. Kesällä 1954 heltisi toinen sija. Ainokaiseen voittoonsa kotikisoissaan Wackström ylsi viidennellätoista yrittämällään vuonna 1968. Alle kolmikymppiset lyönyt 35-vuotias Ole sai pokaalin lisäksi lehdistöltä leikkisän lempinimen Gubben.

 

Reilu vuosikymmen myöhemmin Olen vanhin, 1958 syntynyt Patrick -poika katkaisi 1979 ajossa Harry Hannuksen seitsemän peräkkäisen voiton putken.

 

   Cressusta en luovu

 

 Vetreä veteraani kehrää oranssilla Crescentillään samanmerkkistä sinistä retkimalliani vastaan Jakarin kylätiellä itäisessä Porvoossa.   

 

Kotikontunsa raiteilla kuntoileva Ole on tuttu näky. Lähes joka aamu syyskuussa 77 vuotta täyttänyt Wackström kapuaa satulalleen. Cressu tai välistä matalampi maastopyörä rahisee pätkän kotitalon sorateitä jatkaen kumpuileville asfalttiteille.

 

  • Ensimmäinen pyöräni oli silti Monarkki. Taisi olla vuosi 1949, kun sain tädiltäni kuudenseitsemäntoista vanhana 200 silloista markkaa pyörää varten. Muutoin olen pysynyt Crescentin selässä. Ensin 3 -vaihteisen Faubert-keskiöllä varustetun satulassa, sittemmin mallit ovat vaihtuneet, merkki ei. Vain 70-luvulla kokeilin hetken ranskalaista Peugeot -merkkiä.

 

 Mäntsälän Tähtiajojen toinen sija sadan kilometrin kisassa 1953 nostatti juniorin uskoa kykyihinsä.

  • Sitä ennen osallistuin jo Helsingin vuoden 1952 olympialaisiin. Meidän junioreiden tehtävänä oli merkitä viirein kilpailijoiden reitinvartta.

 

 Pihakeinussa istuessamme palaa Olen mieleen putoaminen kotitalon harjakatolta sitä korjattaessa joskus 60 -luvulla. 

 

  • Piti harjoitella murtuneella ranteella rullilla tuossa liiterissä.  

 

Puutarhan marjapensaiden ja omenapuiden seasta näkyvät Jakarin kylätielle Olen tekemät viisi olympiarengasta.

 

Pojat teil isän polkeman

 

 Helsingin olympialaisten jälkeen porvoolainen polki Méxicon vuoden 1968 olympialaisten maantieajossa 16. sijalle henkilökohtaisessa neljän kilometrin takaa-ajossa. Kisoissa väreili jännittynyt ilmapiiri. Kaduilla oli mielenosoituksia sekä palkintokorokkeella, jolla amerikkalaiset mustat urheilijat nostivat kätensä nyrkkiin.

 

  • Reitin varrelta meitä polkijoitakin kohti viskottiin yhdessä paikassa kiviä. Onneksi ei osunut.

  

Münchenin olympialaisissa 1972 sattui paha pyöräkolari maantieajon alussa, jonka takia sekä Olen että Harry Hannuksen piti keskeyttää kilpailu.  

 

Moskovan 1980 ja Los Angelesin 1984 olympialaisiin Ole osallistui valmentajana. Moskovassa erityisesti joukkueajon seitsemäs sija lämmitti sydäntä. Hannuksen lisäksi nelikossa, kun polki vielä omat pojat Patrick ja Sixten sekä Kari Puisto Tampereelta. Los Angelesissa hänen poikansa polkivat joukkueajon nelikossa 13. sijalle.

 

 Virkosin arkussa

 

Maailmalla on taittunut monia pitkiä kilpalenkkejä. Marokossa 1964 kertyi 17 päivän ajossa 2 596 kilometriä. Erikoisin koettelemus sattui neljän päivän Varsova-Berliini-Praha -rauhanajossa 2220 kilometrin taipaleella 60 -luvun lopulla.

 

 -  Tshekkoslovakian puolella ennen Prahaa tuli vuorilla ensin hikinen nousu, jota seurasi kilometrejä pitkä lasku koleassa säässä. Rinnuksiin tunkemistani sanomalehdistä huolimatta kylmetyin niin pahoin, että jouduin alamäen jälkeen ambulansilla sairaalaan.

 

  • Siellä mut laitettiin mustaan alumiinipapereilla vuorattuun ruumisarkkuun, jossa oli lämpölamppuja. Veri lähti kiertämään ja nousin lopulta arkusta elävien kirjoihin.

 

Kylmää piti rauhanajoissa, muistaa niihin juniorina osallistunut Hannuskin. Kilpaveikot muistelivat pinnojen välejään Vanhojen Velojen kevätkokouksessa Porvoossa.

 

  Wackströmin kaksikielisen leikekirjan sivuilta polkee vastaan vilisemällä kilpakumppaneitaan.  

  • Nymanin Paul Tampereelta oli 50-luvun kovin tahkoaja. Unto Hautalahti, Antero Lumme, täältä Porvoosta vaikkapa Kaj-Uno Johansson sekä Karhut Eero ja Pertti …

  

Eräissä lehtikuvissa voittaja poseeraa yltä päältä ravassa. Varhaisimmat maantiekisat sorateillä saattoivat olla raskaita polkuja. Kuten sateella poljettu 180 kilometrin mittainen Helsinki - Hanko -kisa, Ole muistelee.

  

Sitkeyttä ja taktiikan tajua vaativan kilpapyöräilyn saloihin Wackström valmensi monia junioreita toimiessaan suomenruotsalaisen urheilujärjestön SFI:n pyöräjaoston valmentajana.

 

 Kunnon ylläpito tekee mestarin. Esimerkiksi vuonna 1968 Ole kirjasi harjoituskilometreikseen: polkien 19 500, juosten 1 000 ja hiihtäen 2 000 kilometriä.

 

  • Kerran sijoituin kansallisessa hiihtokisassa jopa neljänneksi.

 

Vetreä veteraani saattaa yhä polkaista Jakarista 18 kilometriä Porvoon torille ja takaisin. Työmatkansakin sujuivat usein polkien. Wackström työskenteli 1957 - 92 Posti -Telen puhelinasentajana Porvoon seudulla. Työnantajalta riitti ymmärrystä kilpamatkoilleen. Huolto- ja kulutukia kertyi hieman Crescentin tallilla. Olympiavalmennuksen taas urheiluliitoilta. 

  

Olohuoneen pitkän kaapin täyteen palkintoja kaksipyöräisellä kotiinsa polkenut palkittiin viimeksi tänä kesänä.

 

  •  Voitin juuri paikallisessa kuntopyöräilyarvonnassa pyörävalot, virnistää varttunut velo.

 

Teksti: Esa Aallas (Pikajalka-lehti 2.2009)

Ole Wackströmin 1. muistoajon kunniastartti Olen omien oppipoikien Sixten ja Patrick Wackströmin johdolla.

IMG_0497.jpeg
Cressusta en luovu,
Porvoon vetrein velo
Ole Wackström

Why We're Great >

Ole ja Cressu_1.JPG

Ensimmäinen pyöräni oli silti Monarkki. Taisi olla vuosi 1949, kun sain tädiltäni kuudenseitsemäntoista vanhana 200 silloista markkaa pyörää varten. Muutoin olen pysynyt Crescentin selässä. Ensin 3 -vaihteisen Faubert-keskiöllä varustetun satulassa, sittemmin mallit ovat vaihtuneet, merkki ei. Vain 70-luvulla kokeilin hetken ranskalaista Peugeot -merkkiä.

Kjell Carlström

Kjell Carlström (s. 18. lokakuuta 1976 Porvoossa) on porvoolainen maantiepyöräilijä, joka kilpaili ammattilaisena v. 2002–2011.

 

Hän osallistui Ranskan ympäriajoon vuosina 2005, 2006 ja 2007. Hänen paras sijoituksensa Ranskan ympäriajossa on 8. etapin toinen sija vuodelta 2006.

Maaliskuun  12. päivä 2008  Carlström voitti Pariisi–Nizza-ajon kolmannen etapin oltuaan loppukirissä irtiottokumppaniaan Clément Lhotellerie'tä parempi. He olivat lähteneet irti pääjoukosta yhdessä Bradley McGeen kanssa jo aivan etapin alkuvaiheissa. Lopun ylämäessä oli vain L'hotellerie jäljellä - Carlström spurttasi kaksikosta voittajana maaliin. Kyseessä on yksi merkittävimmistä voitoista suomalaisen ammattipyöräilyn historiassa. Kjell Carlström otti yhden Suomen pyöräilyhistorian suurimmista voitoista. 

 

Carlström vuoden 2007 Tourin prologissa

 

Carlström ajoi 1995-2001 amatöörinä sekä U23 että Elite luokassa. Parhaat saavutukset amatöörinä oli "PostGirot open" kilpailun paras U23 ajaja 1997 ja kokonaiskilpailun voitto Tour de Serbiassa 1999. Myös vuonna 2000 ja 2001 tuli muutamat hyvät sijoitukset ja voitto ulkomaalaisissa kilpailuissa jotka auttoivat Carlströmiä ammattilaisuuteen.

Carlström ajoi italialaisessa Amore & Vita-Beretta -tallissa vuosina 2002–2004. Hän voitti vuonna 2003 Saaremaan Velotour -kilpailun 2. etapin ja kokonaiskilpailun. Hän oli voittanut saman kilpailun jo vuonna 2000. Hän oli vuonna 2003 paras myös Tour of Queenslandin 7. osuudella. Vuonna 2004 Carlström voitti Uniqa Classic -kilpailun 2. etapin ja kokonaiskilpailun.

 

Vuonna 2005 Carlströn siirtyi niinikään italialaiseen world touriin yhteen kärkijoukkueista Liquigas-tiimiin. Hän voitti tuona vuonna Uniqa Classicin 3. etapin. Carlströmin sopimus jatkui vuoden 2009 loppuun.

 

Siirtyminen aktiiviurheilijasta johtajaksi

 

Kaudella 2010 Carlström siirtyi kilpailemaan brittiläiseen Team Sky -ammattilaistalliin. Carlström ilmoitti lopettavansa ammattilaisuransa 28. joulukuuta 2011, kun Team Sky ei uusinut hänen sopimustaan. 

 

Hän toimi IAM Cycling -tallin apulaisjoukkueenjohtajana vuodesta 2013 tallin lopettamiseen, kauden 2016 loppuun saakka. Vuosina 2017-18 hän  toimi Israel Cycling Academyn joukkueen johtajana, sitten 2019 urheilupäällikkönä ja aloitti sitten uuden World Tour -tallin Israel Startup Nationin GM:nä, general managerina.

 

Hän voitti maantieajon Suomen-mestaruuden 2000, 2004, 2009 ja 2011. Suomen tärkeimmän kansainvälisen kisan Porvoon Ajon Kjell Carlström on voittanut kuudesti ja kaiverruttanut nimensä upeaan Porvoon Energian lahjoittamaan Hellracer-pokaaliin vuosina 1998, 2001, 2002, 2003, 2009 ja vielä uransa lopettamisvuonna 2011. Akilleen kasvatti  oli oman aikansa ykköspyöräilijä Suomessa.

Pyöräilyopit Akilleen pyöräilyvalmennuksessa

 

Kjell Carlström sai oppinsa Akilleen vahvassa pyöräilyvalmennuksessa. Hänen valmentajanaan toimi Harry Hannustakin  valmentanut Ole Wackström, mies monen Akilles-kasvatin ja suomalaisen kärkipyöräilijän takana. 

 

Vain hyvin harvaa suomalaista ammattipyöräilijää voi verrata Carlströmin saavutuksiin ammattilaiskisoissa. Porvoolainen ajoi ammattilaisena kymmenen vuotta ja suurimman osan sellaisissa huipputalleissa kuin Liquigas ja Team Sky.

 

Hän ajoi Tour de Francen kolmeen kertaan, enemmän kuin kukaan toinen suomalainen - ja sijoittui parhaimmillaan toiseksi etapilla vuonna 2006.. Hän ajoi myös Giro di Italian sekä Vuelta Espanan kolmeen kertaan molemmat.  

 

Carlström edusti Suomessa kilpavuosinaan Porvoon Akillesta, IF Länkeniä, Turun Urheiluliittoa ja TWD Länkeniä. Hän on edelleen aktiiviuransa jälkeen mukana enemmän kuin aktiivisesti ammattilaiskiertueella toimimalla eri toimikuvissa useissa talleissa sekä nyt uuden World Tour tallin Israel Startup Nationin general managerina. Kjell Carlström on Akilles Green Teamin tärkeä vaikuttaja ja taustavoima. Hän auttaa nuoria ajajiamme löytämään sijansa ulkomaisissa amatööri- ja ammattilaistalleissa.

39-6679235ea2c49f47d98.jpeg

Kjell Carlström juhlii etappivoittoa Pariisi -Nizza-ajossa vuonna 2008. Takana toiseksi sijoittunut Clement Lhotellerie. Kuva: imago sportfotodienst/All Over Press

Marble Surface
ole_wackstrom.jpeg

Siellä mut laitettiin mustaan alumiinipapereilla vuorattuun ruumisarkkuun, jossa oli lämpölamppuja. Veri lähti kiertämään ja nousin lopulta arkusta elävien kirjoihin.

Ole Wackström, Akilleen mestaripyöräilijä ja valmentaja, 1960-luvun lopun jäätävästä 2 200 kilometrin Varsova-Berliini-Praha -rauhanajosta,